Mutta jos jonkunlaiseen aikajärjestykseen saamani Pokemonit täytyisi laittaa, niin Ampharoksen sain heti samana päivänä, kun olin viimeisimmän Pokemon-päivityksen tehnyt. Itsensä lähes pakottaen tuli Mareepin kanssa etsittyä viimeiset namit, mutta halusin vihdoin päästä vaihtamaan kävelytoveriani. Öh, paljon työläämpään Larvitariin, jossa minulla sattui olemaan vasta vaivaiset 18 namia. 100 namiin tuntui olevan ikuisuus....
Viimeksi mainitsin myös edelleen jatkuvan Legendaaristen Pokemonien eventin, joista minulla ei vielä ollut yhtään, enkä sellaisia uskonut saavanikaan. Väärässä olin. Suureksi hämmästykseksi niin Articuno kuin lopulta Moltres raidille ehdimme, ja sen lisäksi paikalla oli myös muita pelaajia. Olen todella iloinen saadessani nämä kaksi legendaarista lintua!
Mutta mikä homma näissä onkaan! Ensin kyttäät, sattuisiko kaupungissa olemaan legendaariraidia, sitten täytyisi ehtiä paikalle, odotella jälleen muita pelaajia (jos eivät ole ehtineet jo lähteä), haavoittaa kasaa omia Pokemoneja ja jos siihen pisteeseen päästään, että mahdollisuus legendaarisen nappaamiseen onnistuu, niin ei ole ollenkaan varmaa sen kiinni jäämisestä. Pallot ovat rajallisia (Moltresin kohdalla niitä siunaantui vaivaiset kuusi kappaletta, koska omaa tiimiä oli vähiten edustettuna). Sitten itketään, jos kaikki vaiva olikin turhaa ja jäädään nuolemaan haavojaan. Mitä tästä kokemuksesta voi jäädä? Monta hoivattavaa Pokemonia tulevia otteluita varten.
Toisin sanoen, olen äärimmäisen yllättynyt, että kaksi kahdesta nappaamispisteessä olevasta legendaarisesta on jäänyt haaviini.
Helsingin reissun ainut tarkoitus oli siis saada nämä kaksi yksilöä, joista toisen on voinut tähän asti saada ainoastaan Australiasta ja toinen on vaan niin äärimmäisen harvinainen löydettävä. Kangaskhaneja löytyi lopulta neljä kappaletta, yhden perään ei tosin jaksettu lähteä juoksentelemaan. Unown löytymisestä olen oikeastaan tyytyväisempi, se on ollut mahdollinen löytää Suomestakin, mutta epätodennäköistä se on ollut. Kangaskhanin takia en olisi lähtenyt Australiaan asti, joten sen saaminen näinkin läheltä on vain plussaa.
Unowneja olisi voinut löytyä enemmänkin, mutta sentään edes tämä yksi ilmaantui!
Helsingistä jäi näiden lisäksi pokedexiini itseäni hiukan huvittanutkin seikka. Kokeilimme ihan huvin vuoksi Tyranitar raidia, kun sen vieressä satuimme istuskelemaan ja sehän sitten kiinni jäikin.! Kävelytin siis täysin turhaan Larvitarta 60 kilometrin edestä, joten sain samantien siitä evolvattua myös toisen muodon, Pupitarin. Ja nameja jäi vielä yllin kyllin.
Mutta ei se todellakaan mitään, helpotti kävelyurakkaani huomattavasti!! :D
Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä viiden kilometrin munasta tuli kauan odottamani Elekid, jota minulle ei vielä kertaakaan ole yhdestäkään munasta kuoriutunut!
Olen ottanut huiman harppauksen, kahdeksan uutta Pokemonia lyhyen ajan sisällä!
Zapdos, täältä tullaan....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti