lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaattoja ja mietelmiä

Vähään aikaan en ole oikein saanut mitään blogiini aikaisiksi, mikä on tietysti perin harmillista kun kuitenkin kamera täyttyy uusista kuvista lähes päivittäin. Tällä hetkellä on ollut niin paljon kaikennäköistä projektia ja muutenkin niin paljon ajateltavaa ja valmistautumista, ettei blogitekstien suunnittelu ole oikein tahtonut luonnistua. Mitään en vielä projekteistani hiiskahda, koska haluan ensin olla varma että se onnistuu, ennen kuin voi alkaa ilakoida..! Salamyhkäistä, salamyhkäistä... :D

Kuka on nähny kevään ensimmäisiä leskenlehtiä? Mie ainakii! Hyvin kivisissä ja kallioperäisissä ympäristöissä pilkisteleviä pieniä kellanhäivähdyksiä. Lisäksi kevään ensimmäiset jäätelöt ovat tulleet nautittua, AIVAN ensimmäiset tosin kolmenkymmenen asteen helteissä Kanarian saarilla! Siitäkin alkaa olla jo kuukauden päivät kun siellä viikon miehineni ja hänen vanhempineen lomailtiin, mutta haaveilu päästä sinne uudelleen ei ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin, voimistuu aina enemmän, kun nyt näitä sade - räntäsadekuuroja satelee vasten kasvoja... Mutta ensimmäinen jäde kotimaankamaralla tuli ikuistettua. Mie niin rakastan lakritsijäätelöä! ^^ Johtuneeko juuristani Kouvolassa, tuossa lakun luvatussa kaupungissa..? :D
 
Tahon takaisiiiin...
 
Mutta onhan tässä taas ommeltuakin tullut! Yhtenä viikonloppuna repäisin ja tein kolmessa päivässä alhaalla esittelemäni volankipaitulin. Ensimmäisenä päivänä etsin mallin, tein kaavat ja asettelin ja leikkelin kappaleet kankaalta. Ja toisena ja kolmantena ompelin ja ompelin. Ja sovittelin. Kuinka vielä voikaan hiukset sähköistyä vaatteiden vaihdosta..!

 Kuvat hiukan nurin kurisessa järjestyksessä, ylemmissä paita on lähes valmiina ylläni ja täysin valmiina henkarissa. Ohjeen löysin Suuren Käsityö-lehden 5-6 2010 numerosta. Puseroni malli on myös kansikuvassa näkyvillä. Kangas on hyvin ohutta mustaa sifonkia pienillä kimaltelevilla tähdillä, jonka ehkä vuosi sitten kesällä Eurokankaan palalaarista olen varastoihini hankkinut. Pitkään olin pyöritellyt mielessäni ja kangasta hyppysissäni, että mitähän ihanaa tästä voisikaan tehdä...ja niin sitten lopulta lähdin kahlailemaan vanhoja käsityölehtiä sopivan mallin toivossa. Löytyihän se sitten lopulta. Ihanan kevyt pusero ja hyvin istuva. Juuri sopiva kesää odotellen!
Tänään sain hyppysiini Zalandolta tilaamani paketin. Enpä ole aikoihin sieltä mitään tilannutkaan, luultavasti piheyttäni. Mutta tämä oli jotenkin niin kutsuva ja silmääni hivelevä.

Lisäksi tämä kukkaisreppu sopii ihanasti yhteen puhelimeni vaaleanpunaisen ulkomuodon kanssa!!

Toki olen  myös kirpputorilöytöjä tehnyt. Viimeksi eilen. Vaikka olenkin pistänyt merkille, että ostan paljon harvemmin kirppareilta mitään kuin joskus ennen. Olisiko silmäni harjaantunut.. o.O Ylipäätään ostan nykyään hirveän harvoin vaatteita, varsinkaan uutena. Mutta kengät, niitä himoitsen jatkuvasti... Niin, mutta asiaan. :D Tuommoisen Atmospheren neuleen löysin kirpputori Heikun Keikun uumenista vaivaisella 3 eurolla. Aivan uudenveroiselta vaikuttava neule. Ihastuin siinä noihin ruutuihin ja pieneen kimalteeseen, mitä löytyy hihoista, helmasta ja ruutujen lomasta.
 
Onhan minulla vielä yksi tekeleeni esittelemäti. Nimittäin topista ja hörselökankaasta tekemäni mekko, jonka ohjeistuksen blogiini olen jo joitakin aikoja sitten kirjannut. Mutta tuossa on valmis tuotos, viimeksi päälläni pidin syntymäpäivieni vietossa. Olen tähän kovin tyytyväinen!
 
Näin lopuksi jaan kanssanne meissä suurta hilpeyttä aiheuttaneen suomenkielisen valinnan sanalle "scene selection"

 
Mielenkiintoista Vappua!
 
 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Monster High Great Scarrier Reef

Kuten jo viime postauksessani lupailinkin, nyt tulee vallan tavatonta monsteri materiaalia. Nimittäin neljä nukkea yhdessä! Kaikki alkoi Great scarrier reef nukesta Posea Reef, jonka Amazon-verkkokaupasta tilailin. Mutta kolme muuta nukkea, Toralei, Frankie ja Lagoona, sain kaikki avomieheltäni syntymäpäivälahjaksi!
 



Kaikilla sarjan nukeilla on pieniä yksityiskohtia, jotka hohtelevat pimeässä. Kuten nyt Posean lonkeroissa uiskentelevat merenelävät ja Toraleilla siipisimpun siivet.
 





 

Vanhemmista hahmoista tuli sitten viimein Lagoona Blue haalittua mukaan kokoelmiin, hiukan kenties alkuperäisestä nukesta poiketen pyrstöllisenä versiona. Hänellä, kuten myös Frankiella pimeässä hohtelevat evät, Lagoonalla pienet liikkuvat siivekkeet selässä ja Frankiella evät lanteillaan.
Kaiken kaikkiaan tässä kyseisessä sarjassa on (ainakin laskujeni mukaan) kahdeksan nukkea, vanhat tutut uudelleen "järjestäytyneinä" Draculaura, Clawdeen Wolf, Frankie Stein, Lagoona Blue ja Toralei Stripe. Uudempina kasvoina nähdään Posea Reef, Kala Mer´ri ja Peri&Pearl.
Puoli väli siis saavutettu..!!