perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pokemon Go


Hetkellisen blogihiljaisuuden jälkeen palaan tällä hetkellä kaikkia kuohuttavaan aiheeseen, nimittäin mobiilipeli Pokemon Go:uhun. Itse olen monen monen muun lisäksi peliin hyvin koukuttunut, elinhän lapsuudessani suurta Pokemon-villitysaikaa!
Pokemon Go on siis ilmainen peli, johon voi halutessaan ostaa kolikoita, joilla taas voi hankkia haluamiaan tavaroita pelin kaupasta.


 Ensimmäisiä "Gymejä", jolla kävimme oli puron vieressä. Metsäpolun varrella oli kaiken kaikkiaan yksitoista "Pokemonstoppia", mutta voi sitä hyttysten määrää..! Kyseisiltä stopeilta voi löytää erilaisia tavaroita, kuten palloja. Pysäkkeinä toimivat kaupungeista tietysti riippuen erilaiset maamerkit, tässä tapauksessa luontopolun infokyltit.


































Kaikkiaan 55 erilaista Pokemonia olen kasaan saanut alle kahdessa viikossa ja kävelykilometrejä on karttunut 65! Suosikistani Eeveestä olen hyvin iloinen ^w^ Mutta monta muuta on vielä löytämättä, muiden muassa Pikachu. Rattatoista ja Pidgeyistä on tullut oikea vitsi ja riesa, jos mitään muuta ei löydy niin sitten niitä. Kymmenittäin ja taas kymmenittäin..




sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Monster High -kimara

Nyt on käynyt niin, että nukkeja on ehtinyt viimeisen nukkepostauksen jälkeen kerääntyä ruhtinaalliset kolme kappaletta, joten tiivistän kaikki yhteen blogi tekstiin!
Ensimmäisenä nähdään jotain aivan erilaista monsteria, mihin en ole tätä ennen päässyt tutustumaan. Nimittäin Monster High - Inner Monster Scared Silly 'n Shockingly Shy. Nuken hankin toiselta keräilijältä, eikä siinä ollut pakettia mukana jotenka täytyi hiukan Amazonia käyttää hyödyksi ja etsiä kuva nukesta paketteineen päivineen.
Inner Monstereiden idea on hyvinkin pitkälti se, että ne ovat do-it-yourself -nukkeja. On kahta asukokonaisuutta, peruukkia, naamiota...ja lisätarvikkeitahan saa aina ostaa lisää! Kyseisessä nukessa pidän sen lilasta värityksestä (yllätys yllätys).

Nuken ulkonäköä voi vaihtaa joko mustekalan lonkeroihin taikka metsäiseen keijukaisviittaan. Niihin sopivia kenkiä on tietysti kaksin kappalein! 
Nukessa ehkä kaikkein häiritsevintä on sen aivoista pyöriteltävät silmät..! Se menee kenties kaikessa karmeudessaan ensimmäiseksi, toki myös nuken luurankoon asennettavat pikku koristeet ovat aika hurjia! :D
 
 
Toisena pääsemme tutumpiin Monster-hahmoihin, mitä täällä on ennenkin jo nähty. Draculauraa sekä Frankie Steiniä on päässyt kertymään molempia kolmin kappalein!
 
 

 
 
Nämä nuket ainakin vielä toistaiseksi haluan säilöä pakkauksissaan. Ovathan ne sentään ihka ensimmäisen aallon nukkia! Vaikkakin uusintapainoksina.