lauantai 27. helmikuuta 2016

Vuosi takana


...Bloggaamista siis. Niin se aika kuluu kun on hauskaa, vai mitenkä se sanonta menikään. Paljon on ehtinyt blogin aikana tapahtua, varsinkin nukke keräilyni saralla :D, jonka vuoksi oikeastaan idea omaan blogiin alun alkaen liikkeelle lähti. Mutta eihän se siihen ole pelkästään jäänyt, yllättäen on intoa riittänyt päivitellä kaikenlaisista muistakin maailman asioista! Kuten Pokemon korteista.. :D





Ja myös harrastuksista. Ainakin ompelusta ja varsinkin tuunaamisesta sun muusta tee-se-itse projektista. Innostani taiteeseen tai enemmänkin taiteiluun ei juurikaan tullut tänne kirjoiteltua, mutta ehkä se korjaantuu Dollhousen toisena vuotena.. ;)
Viime syksystä saakka minulla on ollut isotöisempi maalausprojekti kesken (noin 80x100cm), joka alkaa kyllä pikku hiljaa olla lähempänä valmistumistaan. Kuvailen tätä vain yhdellä sanalla. Bioshock. Valmiista työstä sitten (muistaessani..) kuvaa.

Kiitos, jatketaan tästä! :D



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Miniatyyripuutarha

Kyllä, luitte aivan oikein. Pääsin tässä pari viikkoa takaperin miniatyyripuutarhojen maailmaan tutustumaan pienimuotoisen kurssin mukana, ja hyvin mielelläni olen uusille samankaltaisille menossa jos vain mahdollisuus tulee! Yllättävän mukavaa näpertää pientä kasvimaailmaa.
Tulipa siitä valokuviakin otettua ja lukijan pyynnöstä laittelen niitä tänne blogia sulostuttamaan.

 
Miusta siitä tuli älyttömän söpö! ^w^ Tähtipuutarhaksi nimesin, pienten betonisten tähtilaattojen mukaan. Onpa sinne mukaan liitetty pieni lammaskin.
Toivottavasti kasvillisuus pysyy mahdollisimman pitkään hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.
 
 
 

perjantai 12. helmikuuta 2016

Monster High Draculaura Collector Doll

En olisi koskaan uskonut että kontrolli katkeaa totaalisesti, ENKÄ omistavani tätä kyseistä nukkea josta aion seuraavaksi hehkuttaa.. Mutta menin tilaamaan ulkomailta Draculaura Collector -nuken..!!! Loppukuuna onkin sitten hilpetööribudjetti käytetty, mutta minkä keräilijä itselleen mahtaa.. :´D Se oli pakko saada, vaikka päivä tolkulla kääntelin ja pyörittelin ajatusta mielessäni. En tarvitse, mutta tahdon silti. Eikä se antanut rauhaa. Joten ostin.
 
 Toisin kuin kaikki muut nukkeni, tätä en ole (ainakaan vielä..) pystynyt avaamaan paketista hipelöitäväksi.... Paketti on vaan liian kaunis varastoitavaksi kellariin ja siksi toisekseen tuntuu kuin se olisi pyhäinhäväistys kaunista kokonaisuutta kohtaan. Joten olen pitänyt sen alkuperäisasetelmassaan. Nuorempana sitä olisi aivan taatusti vain hallitsemattomasti vapauttanut nuken laatikostaan ja katsellut paheksuen sitä, joka laatikoissa säilöi barbejaan. :D
Vaikeuksiahan tätä oli hyllykköön sijoittaa, mutta vaihdoinkin sitten koko monsteri kansan sijaintia toisaalle...

...Nimittäin makuuhuoneen senkin päällystää koristamaan! Siinä ne nyt sitten untamme vahtivat :D

 




 
Draculauraan on tässä blogissa jo aiemminkin päästy tutustumaan, joten en nyt sen suurempaa tietopakettia hänestä enää tehnyt. Mutta tämän version mukana olivat päiväkirja, tällä kertaa enemmänkin kuvallinen sellainen. Ja lepakkokoristeinen seisomatuki. Puvustus on todella ihana, laadukkaasti ja hyvin yksityiskohtaisesti toteutettu. Mustalla kankaalla oleva vaaleanpunainen koristekirjailu on todella kaunis verkkomainen. Eikä langanpätkiä törröttänyt mistään! Kaulassa Draculauralla on mustavalkoraitainen rusetti, päässään koristeellinen silinteri ja selässään niin ikään hämähäkin seittiä imitoiva viitta. Ja vaaleanpunainen (mustainen) päivänvarjo lepakoilla. Niin ja totta kai. Toisin kuin muilla, hänellä on "aidot" ripset, eivät maalatut!