keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kynsitarroja

 
Aikoihin en ole blogiini muistanut laittaa kuvia vaihtuvista kynsitaiteiluistani! Nyt on aika korjata tämä vääryys.
Muistaakseni alkuvuodesta tuli tämä kuvassa näkyvä setti hankittua, mutta nyt vasta olen kultaisia tarroja päässyt kokeilemaan. Näin kevään puolella (jos näistä lumikinoksista joskus eroon pääsisimme..) on ollut enemmän fiilistä askarrella kultaisia kukkatarroja kynsiin. Olen aivan ihastunut Cybershopin kynsitarroihin, erityisesti Mei Zi Nail Art -tarroihin. Ne kiinnittyvät hyvin läpikuultavan kynsilakan päälle ja kestävät pitkään, ainakin omalla kiinnitysmenetelmälläni.
 
Ennen kynsitarroja laitan kynnelle lakkaa, tässä tapauksessa Natural Code By Lumene Base & Top Coat merkkiä, kiinnitän tarran, leikkaan sopivaan muotoon ja lopuksi kynsiviilalla hion reunoja tasaisiksi, sekä lisään päälle vielä kerroksen lakkaa. Hyvin ovat pysyneet jopa pari viikkoa tällä menetelmällä!
 
 
Kevättä odotellessa 🌼
 
 
 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Taiteilua


Vuosi 2018 on jo suhteellisen pitkällä, mihin aika on oikein kulunutkaan? Itselläni vahvasti taiteen parissa. Olen jo jonkin aikaa enemmissä määrin, koulun ohella, tykännyt piirrellä kotona, lyijykynillä, puuväreillä, sekä uusimpana aluevaltauksenani digipiirustanut. Miellän itseni hyvin perinteiseksi kuvantekijäksi, maalaaminen ja piirtäminen (paperille) on niitä omimpia juttuja, mutta digitaalinen kuva on alkanut kiinnostaa näiden lisäksi aika paljon. Niinpä toivoin syntymäpäivälahjaksi Wacomin piirtopöytää, ja sellaisen myös sain! Ihan vasta harjoitusasteella olen, mutta yllättävän nopeasti siihen on tottunut. Kuvittelin jostain syystä hahmottamisen paljon vaikeammaksi, koska piirtäessä ei seuratakaan kynää vaan tietokoneen ruutua.

Koulun puolella olen toteuttanut akryyli/öljyvärimaalauksen tilaustyönä, jonka sivutuotteena öljyväripaletti on.

 
Uuden kattavan puuvärilajitelmankin sain, jo jokin aika sitten, mutta nyt olen vasta kunnolla niitä alkanut testailemaan. Kuvassa näkyvän Lagoona Blue piirroksen muodossa, eli nukketeema näkyy vahvasti. :D
 
Alussa oli maalattu laatikko
 
 
Viimeisimpänä menneellä viikolla (parissa päivässä itseasiassa) koulutehtävänä oli toteuttaa pahvilaatikkoon mini-installaatio. Täh. Ajatus löi tyhjää, ideoita ei juurikaan ollut, aikaa oli vähän, joten tartuin ensimmäiseen sekä itselleni mieluisimpaan aiheeseen eli luontoon. Halusin tehdä puun, mutta miten. Pähkäilyn lopputuloksena helpoin tapa toteuttaa pieni puu oli tehdä se aidoista oksista. Vierailin ulkona, asettelin ja taivuttelin oksia, ja päädyin kuvassa näkyvään loppuratkaisuun. Liian vähän tavaraa, totesin. Kotiin päästyäni kaivelin kaikki helmi/korutarvike/askarteluvarastoni, ja löysin pieniä käpyjä, kärpässieniä, sekä fimokukkasen, jotka seuraavana päivänä lisäsin installaatiooni.
Olin aluksi hyvin turhautunut työhöni, mutta näin jälkeenpäin olen jopa alkanut pitää siitä. Jollakin asteella. Sanotaan, että taide syntyy tuskasta. Se piti tässä tapauksessa täysin paikkansa. :D
 
 
 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Monster High Frankie Stein


Syntymäpäiväni olivat ja menivät, ja tulihan niitä hiukan juhlittua. Ainakin kakkukahvien kera. En perusta minkäänlaisesta juhlimisesta, mutta kai sitä jotenkin voi yrittää.. o.O 😅 Lahjoillakin muistettiin, ja tässä niistä yksi, jonka sain mieheltäni. Miltei osasin nukkea paketista odottaa, sen verran usein niitä häneltä olen lahjaksi saanut. 😄 Hämmentävää tässä vain on se, että ilmeisesti täysin sattumalta osasi ostaa sellaisen nuken, josta en muistaakseni ole hänelle mitään maininnut, mutta jonka kyllä olen kokoelmiini halunnut. Ajatuksenlukuako.. o.o Joka tapauksessa, kovin olin innoissani, kun Ghouls Rule Frankien paketista löysin! Tätä sarjaa minulla on yhden Draculauran verran hyllylleni kertynyt.
Olisikohan kyseessä kolmas Frankie Stein, josta blogiin laittelen kuvia..

Frankiella on aivan uskomattoman upea asu! Ainoana miinus puolena nukessa huomauttaisin hiuksista. Mainoskuvissa ne ovat paljon näyttävämmän näköiset, mitä todellisuudessa ovatkaan. Mutta tämä vain pieni huomautus, on niitä kiharoita kuitenkin markettienkin Frankieille laitettu.!
Perinteiset tavarat, hiusharja, jalusta ja kuvakortti löytyvät nukelta, mutta erikoisuuksina mukana pienempi pata ja sitten vielä isompi, jossa liemet ovat jo keittymässä. Lisäksi puolinaamio ja jokin...ilmeisesti käsissä pidettävä koristus? Sen käyttötarkoituksesta en vielä oikein ole päässyt selvyyteen.

Kuten mainitsinkin, asu ja sen värit ovat todella mieleeni. Pitkin Frankien pukua kiertelee niin ketjuja kuin salamoita. Havaitsin myös nukkea kuvatessani sillä olevan vielä erillinen haalari (jumpsuit, mitä näitä nyt onkaan..), jota voisi sellaisenaankin hyvin pitää. Kengät ovat Monster Higheille tyypilliseen tapaan korkeuksia hipovat. Ja mustaa glitteriä kenkien kärjissä!

 
Kerrassaan ihanan yksityiskohtainen ja kauniisti koristeltu nukke! Frankie on varmasti yksi suosikkihahmoistani, ja tässä versiossa hänelle on tehty oikeutta!