perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäistä kohden

 
Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia ja toivo kesästä on heräilemässä, räntäsadekuurojen siivittämänä. Kuvan narsissit eivät valitettavasti ehtineet enää varsinaisena juhlapäivänä ilostuttaa, mutta onneksi muisto tämän kuvan muodossa säilyy. Meillä ei ihan hirveästi pääsiäisenä (saatika muina juhlina kuin jouluna..) tule kotia koristeltua, mutta jotain hyvin pieniä viitteitä saattaa kuitenkin löytyä.. :D

 
Ainakin kynsien muodossa! Aluksi ajattelin lakata vain "hiukan keväistä väriä tuomaan", mintunvihreällä Lumenen lakalla, mutta tänään vedin sitten oman mittapuuni mukaan täysin överiksi.. Jatkoin kynsien koristelua erilaisilla pääsiäiskuvioinneilla, pinkillä, vaaleanpunaisella, lilalla ja vihreällä kynsilakalla. Harmikseni huomasin, etten omista ainuttakaan keltaista kynsilakkaa, hurjimmat tipu-kuvioinnit jäivät siis vain haaveeksi. :D Mutta, eiköhän näilläkin pärjää.

 
 Hiukan vielä sivuan kuukausi takaperin olleisiin synttäreihini ja ennen kaikkea lahjoihin. Yllä olevissa kuvissa parhaalta ystävältäni saadut kauniit kynttilät. En tiedä, koska raaskisin nämä polttaa, niistä saa hienoja kuvia.. Ehkä taas syksyn tullen, kun illat alkavat jälleen hämärtyä. Toivottavasti ei siis ihan heti!

 
Tässä se nyt on, kotimme ainut "pääsiäiskuvaelma"! Muutamia höynähtäneen näköisiä tipuja ja aiemminkin blogissa esiintynyt noita-muori. :D

Aurinkoista Pääsiäistä!
 
 
 


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Monster High Draculaura - osa 4

 
Draculaura alkaa olla tunnetuin nimi blogissani, ellen nyt täysin ole seonnut laskuissa, tämä nukke on hänestä neljäs versio kokoelmissani..!
Palaamme hetkeksi vielä joululahjojen pariin, tämä Draculaura on lahja avomieheltäni viime joululta. Jotenkin nuken kuvaamisen aikataulu on venynyt ja vanunut, johtuneeko juuri hahmon tunnetuksi tulleesta asemasta blogissani.. :D Ei sillä, etteikö nukke olisi mieleeni, hän on ihanan vaaleanpunainen, mutta uudemmat hahmot ovat ilmeisesti vieneet enemmän huomiotani.
 

















Erikoisuutena tällä nukella ovat siivet. Olen aiemminkin esitellyt toisen siivekkään Draculauran, mutta poikkeuksena siihen, tämän siivet eivät ole irrotettavaa mallia. Sikäli harmi, koska nuken on mahdotonta istua. Noh, ulkonäkö ennen kaikkea? Siipien räpsyttelyn myötä asukin hiukan vaihtaa olomuotoaan..

 
Itse pidän melkein enemmän "siivettömästä" asukokonaisuudesta, jolloin siivet ovat siis lepoasemissa. Rusetillinen koristus on enempi omiaan Draculauran tutuksi tulleeseen tyyliin. Siivet toimivat myös hienona laahuksena! Kengät ovat tietysti vaaleanpunaiset korkeilla koroilla, söpöyttä lisäämään tuovat sydänkuviot.

Hillitöntä aprillipäivää!