lauantai 21. toukokuuta 2016

Monster High Freak du Chic

Oli lähestulkoon riistäydyttävä pyöröpuikkojensa ääreltä, kun ei oikein olisi malttanut lopettaa kutomista, kun kutomus alkaa olla melkeinpä valmis. Siitä lisää tuonnempana.. Mutta eihän blogitekstit oikein itsestäänkään synny. Ainakaan vielä. Eilen tuli taasen kuvailtua, nukkeja nimittäin, koska postin mukana tuli niitä kaksin kappalein. Freak du Chic -sarja alkaa karttua!!

Mikä ihana tunne pakettien aukaisemisesta tuleekaan.. :D
 
Freak du Chic kokoelmaan tuli kaksin kappalein lisäystä, marionetti Honey Swamp ja tulennielijä Jinafire Long! Honeysta olen aiemminkin kirjoitellut, nyt on sitten heitäkin kaksi. Kaksoisolentoja alkaa olla huolestuttavan paljon.. Mutta ehkei se haittaa o.O
Jinafire on siis tulennielijä lohikäärme ja Honey hyvin veteläraajainen suohirviömarionetti.
 
 


 































Hiusharjat ovat menettäneet tässä sarjassa merkityksensä, joten niitä ei ole kummallakaan. Sen sijaan seisomatuet löytyvät, kuten myös kuvakortit molemmista nukeista. Jinafirella on lisäksi mukanaan viuhka ja suusta irti saatava liekki. Marionetin varustukseen kuuluu asian mukainen narukehikko, jolla häntä kannatellaan.
 

 


















Frankie Stein, Jinafire Long, Gooliope Jellington, Toralei Stripe ja Honey Swamp
 
Melkein koko sakki koolla! Kolme vielä käsittääkseni tähän sarjaan kuuluisi, mutta voivat olla hankalammin saatavilla. En ainakaan kovin paljon ole heitä nähnyt..

Aurinkoista loppuviikkoa!


lauantai 14. toukokuuta 2016

Viikonloppuja

 
Eilen postin mukana tuli oikein kaksin kappalein lukemistoa, kun uusin Suuri Käsityölehti saapui inspiraatioineen, sekä sen lisäksi Emp:n paksu kesäkuvasto! Tässä jälkimmäisessä suurta ihastusta herättää Alice in Wonderland -aukeama...
Lisänä kuvassa BBC:n Sherlock Holmes kokoelma, joka taannoin karttui uusimmalla The Abominable Bride (suom. Karmea morsian) elokuvalla! Hieman helpotusta seuraavan kauden odotteluun.

Alice in Wonderland Through The Looking Glass
 
Mukavat viikonloput!
 
 
 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kevät retkellä

Vai onks se jo kesä. Lämmön suhteen liputtaisin kesän puolesta, mutta kai toukokuu vielä "virallisesti" kevääksi luetaan. Vaikka sortseissa onkin viikonpäivät saanut jo tallustella.!
Käytiin tässä eilen retkellä luonnonhelmassa, niitäkin vielä lähes keskeltä kaupunkia löytää, vaikka aika pienestä alueesta nyt tällä kerralla olikin kyse. Kuvissa näyttää paljon suunnattomammalta!

 
Kuten huomaatte, metsän reunamille on sijoiteltu penkkejä sinne tänne ja lenkkipolku kulkee vieressä. Että kovin metsikköön ei kuitenkaan päästy.
Itse pidän kovasti samoilusta metsiköissä (kunhan ei ole hirveästi hyttysiä.. :D), siitä tulee rauhoittava fiilis. Ja tietysti sieltä saa parempia kuvia kuin kaupungissa! Jokainen olkoon mitä mieltä tahtoo, mutta se on ihan oma mielipiteeni.

Äitienpäivän kaunis auringonlasku
 
Osansa tämän kertaisesta blogitekstistäni saa myös maalaaminen, joka aika suuren osan elämääni täyttää. Tälle pienelle canvas-pohjalle tulossa kuva Birmasta, johon minun piti hiukan hakea apua Googlelta. ;D Työstä on tulossa lahja tuttavalleni. :) Eilen illalla aloitin ja nyt on jo melkein valmis! Olisipa Bioshock-tauluni yhtä nopeasti valmistuva..
Lisäksi pitää esitellä yksi ihanuus, jonka löysin Tigeristä värikynilleni..
 

















Nimittäin ihanan vaaleanpunaisen nomparelli teroittimen, jossa on teroituspää niin tavanomaisille kuin hiukan paksummillekin kynille. Ja tällä samalla teemalla oli muutakin toimistotavaraa! Sorrun vielä ostamaan niitäkin...