tiistai 21. heinäkuuta 2015

Löytöjä kotiseudun putiikeista

Tässä taannoin tuli siellä käydessä (jälleen) kierreltyä kirpputoreja. Tällä kerralla ihan uudessa tuttavuudessa, en ollut koskaan kuullut Kouvolan Centtilästä, ennen kuin vasta vanhimmalta serkultani jokunen aika sitten. Enkä olisi uskonut että se on niin iso kirppari! Ihastuin siihen täysin, hinta-laatu suhteet kohdillaan. Paljon hyvää tavaraa todella halvalla, jotakin neuletta kun silmäilin niin hintaa olisi ollut hurjat 80senttiä! Muutta, en itse tuntenut tähän hankintaan kuitenkaan tarvetta, kirpputoreilta kun on niiin helppo tehdä heräteostoksia. Itsestäni on lopulta vaan ahdistavaa jos kaapista pursuilee vaatetta, eikä sieltä löydä vaivattomasti etsimäänsä... Eli ei, en ole heräteostojen ystävä. Tietenkin jos vastaan sattuu todellinen löytö, jota ei vaan voi ohittaa.
Olen huomannut oman kirppurointini olevan lähinnä sellaista, että syynään vaatetta (esmes..) mahdollisimman pitkään, jos jokin pikku vika ONKIN jäänyt huomaamatta. Saisi syyn jättää torille. :D Kun paljon näkee ihmisiä, jotka vaan lappaavat kirppareilla tavaraa ostoskärryihin. Nöy nöy, pois se miusta.


















Mutta löytöihini! Hintaa ostoksilleni tuli 8euroa, ostin siis mustan röyhelömekon (josta tuunasin hiukan lyhyemmän, t-paitamaisemman) ja aikas nätin kukkaiskaulakorun. Jonka huomasin sattumalta sopivan täydellisesti aiemmin hankkimani sormuksen kanssa..! Ovat aika upeat yhdessä.

Ja kyllähän sitä muuallakin tuli käytyä kuin kaupoilla pyörimässä. Kai..? Nimittäin Voikkaalla Virtakiven saunalla. Ei saunomassa, vaikka siellä sellainen olisi.. :D Kahvilassa kyllä, ja paikallisen taiteilijan näyttelyä katsomassa. Ja pikku putiikissa, josta äitini osti miulle todella kauniin mintunvihreän peltisen rasian. Joka nimitettiin ompelupöydälleni lankarullaparkiksi. Niin! Ja siellä on näytteillä satoja joulutonttuja!!

Pihapöydissä oli kovin autiota, koska alkoi juuri tihkusade kun pääsimme paikalla.. Mutta sisällä oli todella lämmin ja kotoisa tunnelma.
 
Jouluisia tunnelmia näin keskellä kesää!

 
 


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Twilight-saaga

 
Kaikki elokuvani+boksini!
 
Nyt päästään pitkään päässäni muhineen aiheen pariin, nimittäin elokuva/kirja sarjaan nimeltä Twilight. En ole koskaan, IKINÄ, juuri perustanut niin sanotuille "teinien elokuville tai sarjoille", mutta tässä oli jotain ihastuttavaa! Syynä voi tietysti olla sekin, että pidän vampyyritarinoista (jokseenkin niiden suhteen olen myös HYVIN nirso), mutta tässä kyseisessä sarjassa on sitä jotain. Alleviivaten ja lihavoituna.
 
Alusta alkaen en ole sarjan parissa kasvanut, itseeni se kolahti oikeastaan Breaking Dawn part 1 kohdalla. Eli vasta loppuvaiheilla.. :D ONNEKSI hyvä ystäväni minut tähän sarjaan paremmin tutustutti..! Ja nyt puhun siis elokuvasta, kirjoihin olin tutustunut jo New Moonin aikoihin. Joten jos minulta kysytään, niin kirja on ehdottomasti parempi kuin elokuva. Vaikka kaikki viisi elokuvaakin on tullut nelisen kertaa läpi katsottua. Kirjat olen lukenut (Vasta...!!) kahdesti.
 
Ja sitten kirjat... Tai pokkarit, kaikki neljä romaania ovat pehmeäkantisia.
 

Kirjoista tämän oppaan, Houkutus-kuvitettu opas vampyyrisaagaan olen ostanut viimeisimpänä. Tässä on aivan kaikkea tietoa sarjasta... Hahmoista, henkilöhistoriasta, paikoista, kirjailijasta, inspiraation lähteistä........ Ja hienona plussana teokselle on kuvat! Kuvia on kirjaan lisätty, varsinkin hahmoista. Takakansiteksti kertoo kaiken, "Virallinen opas Twilight-sarjan maailmaan". Sitä se todellakin on.

Twilight Houkutus





 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Minkä puolesta elät, jos olet kuolematon?
"Twilightia" on sanottu suurimmaksi rakkaustarinaksi sitten "Titanicin". Elokuva tuo yhteen kaksi täysin erilaista maailmaa. Tavallinen, amerikkalainen high school -tyttö kohtaa joukon vampyyreitä, jotka ovat eläneet keskuudessamme rauhanomaisesti - tähän saakka.
 
Sarja kertoo 17-vuotiaasta Isabella Swanista (Kristen Stewart), joka ensimmäisessä elokuvassa muuttaa Forksiin isänsä luokse, kun hänen äitinsä muuttaa Floridaan uuden miehensä kanssa. Hän tapaa koulussa oudon pojan Edward Cullenin (Robert Pattinson) ja tämän perheen. Myöhemmin hän rakastuu Edwardiin mutta hänelle valkenee, että tämä on vampyyri. Cullenien pelatessa baseballia paikalle osuu kolme vampyyria: Jäljittäjä James, Victoria ja Laurent. Toisin kuin Cullenit, he juovat ihmisten verta. James alkaa jäljittämään Bellaa huomatessaan tämän olevan ihminen. Hän uskottelee Bellalle, että on kidnapannut tämän äidin, ja Bellan pitäisi saapua balettistudiolle, jossa hän pienenä harrasti balettia. Bella saapuu studiolle mutta huomaa, että James on huiputtanut häntä. James puree Bellaa, mutta Edward saa imettyä myrkyn niin, ettei Bella muutu vampyyriksi. Tästä alkaa Bellan halu muuttua vampyyriksi.
 
Twilight Uusikuu



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kumman puolella sinä olet?
Bella viettää vastentahtoisesti syntymäpäiviään Culleneilla, kunnes hän saa paperiviillon avatessaan lahjoja. Jasper hyökkää Bellaa kohti mutta Edward saa pelastettua Bellan. Pian tämän jälkeen Edward jättää Bellan väittäen ettei rakasta tätä enää. Cullenien perhe muuttaa pois Forksista. Bella etsii lohtua Jacob Blackilta (Taylor Lautner) ja heistä tuleekin hyviä ystäviä. Jacobille kuitenkin kehittyy romanttisia tunteita Bellaa kohtaan. Bellalle paljastuu, että Jacob on ihmissusi. Bellan hypätessä kalliolta huvin vuoksi Edward luulee väärinkäsityksen kautta, että Bella on kuollut, vaikkei oikeasti ole, ja lähtee Voltureille anomaan kuolemaa, sillä ei voi elää maailmassa, jossa Bellaa ei ole. Alice ja Bella lähtevät Italiaan estääkseen Edwardin suunnitelmat ja todistamaan, että Bella on elossa.
 
Twilight Epäilys
 
Kaikki alkaa valinnalla
Bella ja Edward ovat taas yhdessä, ja Jacob on sydän murtuneena vältellyt Bellaa. Bella kaipaa parasta ystäväänsä. Ihmissudet ja vampyyrit joutuvat kuitenkin tekemään aselevon keskenään, kun Victoria (Bryce Dallas Howard) vainoaa Bellaa edelleen kostaakseen Jamesin kuoleman. Hänestä on reilumpaa antaa Bellan kuolla, sillä silloin Edward saisi kokea saman tuskan kuin mitä hän koki kun hänen kumppaninsa kuoli. Hän luo vastasyntyneiden vampyyrien joukon, jota vastaan Cullenien ja Quileute-heimon on taisteltava. Elokuvassa paljastuu myös muutaman Cullenin perheen jäsenen takauma siitä, kuinka he muuttuivat vampyyreiksi. Esimerkiksi Rosalien ja Jasperin takaumat esiintyvät elokuvassa.
 
Elokuva boksit olen tullut hankkineeksi ehkä noin vuosi takaperin, aika tuore hankinta siis. MUTTA, miksei Twilightista ja New Moonista ole samanlaisia keräilyversioita tullut markkinoille?! Eikö ole aika kämäistä, että ainoastaan kolmesta viimeisestä on kyseiset lootikot kasattu? Mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen että nämä löysin, Anttilasta alennettuna. Jotain 9,99euroa oli enää kappaleelta, normaali hinta kun olisi hiponut 35euron hujakoilla. Minusta aika paljon..
 Keräilyversio sisältää siis elokuvan (jotka olen malttanut jättää muoveihin!! Vain koska toisetkin kappaleet omistan..), elokuva julisteen, postikortteja ja jonkin elokuvaan liittyvän tavaran. Eclipsessä hyvin keskeiseen osaan nousi Bellan kihlasormus, joka paketista löytyy. Eclipse sisälsi poikkeuksena muihin laatikoihin "The Biggest Nordic Twilight Saga Fans" -faniläpyskän... :D
 
Twilight Aamunkoi osat 1&2

 
 Huikea päätös tarinalle, joka elää ikuisesti
Elokuva ilmestyi kahdessa osassa, joista ensimmäinen ilmestyi 18. marraskuuta 2011 ja toinen 16. marraskuuta 2012. Elokuvan ensimmäisessä osassa Bella viettää häitään Edwardin kanssa ja lähtevät häämatkalle saarelle. Jacob on varma, että Edward tappaa Bellan loman aikana tai vähintään muuttaa vampyyriksi. Bella kuitenkin tajuaa olevansa raskaana, jolloin Bella ja Edward lähtevät heti takaisin Forksiin. Cullenien perheessä liki kaikki ovat varmoja, että Bella ei kestä raskautta, koska lapsi kasvaa nopeasti ja on hyvin vahva, sillä hän on kuitenkin puoliksi vampyyri. Juonen käänteitä tapahtuu kun kaikki Forksissa eivät tahdo lapsen syntyvän, saati Bellan jäävän eloon lapsen kanssa, joten monien on taisteltava jopa läheisiään vastaan. Lapsi kuitenkin syntyy terveenä. Bella ei meinaa elvytyksestä huolimatta herätä. Edward ja Jacob ovat jo varmoja, että ovat menettäneet hänet, vaikka Carlisle vakuuttaa Bellan olevan elossa ja pysyvän hiljaa häneen ruiskutetun morfiinin ansiosta. Loppusuoralla juuri ennen lopputekstejä Bella kuitenkin herää vampyyrinä.
Elokuvan toisessa osassa Bella totuttelee uuteen elämäänsä vampyyrinä ja tapaa Renesmeeksi nimetyn lapsensa ensimmäiseen kertaan tämän syntymän jälkeen. Pian Bella saa tietää, että Jacob on leimautunut Renesmeehen ja raivostuu. Renesmee kasvaa kovaa vauhti ja kaikki ovat huolissaan kuinka kauan aikaa he saavat viettää tämän kanssa. Kun väärinkäsityksen seurauksena Cullenien 'serkku' Irina, ilmiantaa Cullenit Voltureille kuolemattoman lapsen luomisesta, Alice näkee näyn, jossa Volturit tulevat tuhoamaan Renesmeen. Cullenit alkavat etsiä todistajia, jotka voisivat todistaa Voltureille, että Renesmee ei ole kuolematon lapsi vaan, että tämä on puoliksi ihminen ja puoliksi vampyyri. Myös Bella tekee Alicen vihjeiden avulla omia valmisteluita siltä varalta, että hän Edward kuolisivat ja Jacob pakenisi Renesmeen kanssa. Voltureiden saavuttua ja tilanteen alkaessa näyttää epätoivoiselta Alice saapuu paikalle viimeisen ja tärkeimmän todistajan kanssa.

Part one

Part two

Breaking Dawn part 1 ja 2 sisältävät niin ikään elokuvat, elokuvaan liittyviä postikortteja, elokuvajulisteen ja tavaran. Ensimmäiseen osaan liittyen laatikosta löytyy Bellan hääkampausta koristanut hiussolki ja toisesta Renesmeen Jacobilta saatu joululahja, punottu rannekoru. Näissä tavaroissa "Made in China" merkintä hiukan häiritsee.. Mutta ehkei niitä ole tarkoitettu liian läheltä tarkasteltaviksi..?



 
Mutta, kaiken kaikkiaan Twilight on mielestäni loistava elokuvasarja, vaikka onkin teineille suunnattu. Ja paljon on päähenkilön näyttelijästä, Kristen Stewartista naljailtu hänen olevan kovin ahdistuneen oloinen näytellessään, niin sanottu "yhden ilmeen näyttelijä". Minusta tämäkin piirre vain sopii hänen esittämälleen Bellalle, en sanoisi sen ollenkaan olevan huono piirre. Tämä on elokuva, josta itse olen kaikkein parhaiten nähnyt kahtiajaon, toiset rakastavat ja toiset eivät voi sietää. Itse kuulun ehdottomasti ensimmäiseen kategoriaan!

Koskaan en ole vielä näin pitkää blogitekstiä kirjoittanut, saatika näin kauaa. Tekstiä kesti luonnostella ja kirjoittaa kolme päivää..!


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kuulumisia

Blogin kirjoittaminen on tässä viime viikkoina ollut hiukan takkuavaa, ajan ja inspiraation puutoksesta. Tällä hetkellä monsterini on käyty läpi ja diy-projektit tuntuvat olevan tauolla. Ehkäpä juuri viime postauksessa mainitsemani ompelukone-konfliktin takia. Joten mistä muusta siis kirjoittaisin?

Piirtämisharrastukseni on ollut (sekin....) pitkällä tauolla, mutta tällä hetkellä se on alkanut jälleen heräillä talviuniltaan. Parikin kuvaa minulla on keskeneräisenä, niistä voisin tuonnempana kuvia julkaista.

"I´ve made a terrible mistake"... :´D
 
Suunnitelmissani on kirjoittaa tässä lähipäivinä yhdestä aivan ehdottomasta suosikki elokuva saagastani, sen ihanista keräilyboxeista sun muusta oheistavarasta. Tänään sain viimeinkin kuvaukset suoritettua.! Jaaa sitten on yksi manga, siis aivan ensimmäinen mangasarja keräilyni, mistä koko harrastus lähtikin liikkeelle vuonna 2007...jos en aivan väärin muista vuosilukuja. Onko sitäkin jatkunut kohta kymmenen vuotta... :D
 
Tilasin eilen Blipposta kaikkea ihanaa! Kirjekuoria, paperia tarroja... Olen tämmöinen perinteisen "etanapostin" ystävä, mielelläni kirjoittelen kirjeitä ja koristelen niitä suloisilla tarroilla. :3 Odotan pakettia kovasti!
 
 
Pokemon-kortti keräilynikin alkaa olla aika hyvällä mallilla, enää puuttuisi 13 kokoelmista...!


torstai 2. heinäkuuta 2015

Do It Yourself- Ompelupöytä

Hihii! Viimeinkin sain sen, mitä olen niin pitkään halajannut. Nimittäin ompelupöydän! Teimme sen yhdessä miestäni hyödyntäen vanhasta koulupöytäni tasosta ja irtojaloista. Pöydän nääs...

Alkutilanne. Kavensimme pöydän 40 senttimetriin, syvyydeltään siis. Pituutensa se sai säilyttää. Hyvin himmeästi saattaa tuo aloiteltu sahausjälki näkyä pöytälevyssä oikealla ylhäällä..
 
Ainoastaan linkkuveitsen pientä sahaa apuna käyttäen. :D Ehkä saha olisi syytä hankkia varastoihin varalta...
 
Tässä näemme pöydän kavennettuna ja jaloitettuna. Seuraavana hommana oli maalaus. Harvinaista kyllä, halusin valkoisen ompelupöydästäni. Yleensä se on musta se kaikkein suosituin väri kalusteissakin.
 
Ja siinä se on, kiiltelevänä uusissa maaleissaan!
 
Nyt vaan puuttuu ompelukone. Se nimittäin, ironista kyllä, sanoi itsensä tehtävistään irti alkamalla tekemään hyppytikkejä ja taittelemaan neuloja.. Olenko tehnyt jotakin väärin, vaiko mitä mutta useiden yritysten ja tuskailujen jälkeen (en siis todellakaan ole ainoa, joka sen yritti saada toimimaan!) se kiikutettiin ammattilaisen hoteisiin huoltoon. Josko sitä sitten pääsisi tässä päivänä eräänä testailemaan pöydän ja koneen yhteistyötä. Sortsien ompelukin jäi kesken juuri loppumetreillä....