keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Monster High Great Scarrier Reef

Palataanpa hetkeksi takaisin jouluun ja saamieni lahjojen pariin. Avomieheltäni saaduista paketeista löytyi tälläkin kertaa nukkeja, oikein kolmin kappalein! Tässä tämän kertaisessa blogitekstissä syynäämme niistä kaksi, kolmas jää vielä hämärän peittoon..


















Esittelyvuoron saavat Great Scarrier Reefin uudet tulokkaat, Kala Mer`ri ja Peri & Pearl Serpentine! Kala Mer`ri on 16-vuotias Krakenin tytär ja Peri & Pearl Serpentine niin ikään 16-vuotiaat Hydran tyttäret, jotka jakavat saman kehon.

Kraken on norjalaisissa merimiestarinoissa esiintyvä valtava merihirviö, joka saattoi hyökätä laivojen kimppuun ja vetää ne syvyyksiin. Se oli puoliksi mustekala ja puoliksi rapu, joidenkin lähteiden mukaan jättiläiskalmari. Krakenin on väitetty elävän Norjan ja Islannin rannikkojen läheisyydessä.

Hydra (Vesikäärme) oli kreikkalaisessa mytologiassa hirvittävä olento, jolla oli käärmeen vartalo ja yhdeksän päätä. Sen pystyi tappamaan vain polttamalla tai katkaisemalla sen kaikki päät nopeasti, sillä se sai uusia päitä menetettyjen tilalle nopeaan tahtiin. Se eli suolla lähellä Lernan muinaista kaupunkia Argoliksessa.

Näin kertoi wikipedia näistä kahdesta hirviöstä.




































Kuten aiemmin kyseistä nukkesarjaa ihastellessamme, näilläkin merenelävillä nähdään hyvin kirjavaa vaatetusta. Ja erityisesti Serpentinen siskokset kantavat yllään suunnattoman määrän koruja!
Srarrier Reef -sarjan nukeille myös on ominaista pimeässä loistavat evät, joten hekään eivät ole poikkeuksia.

 
Törkeästi suosin näissäkin nukeissa joitakin yksilöitä, nimittäin juuri näitä kyseisiä hahmoja. Pearl, Peri ja Kala ovat mieltäni kiehtovia, ja erityisen merellisiä. Lonkeroineen, tuplapäineen ja -käsineen kaikkineen. Kala Mer`ri omaa lisäksi värisilmääni miellyttäviä värejä, joten ehkä siitäkin suosion syy.. :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti