maanantai 17. joulukuuta 2018

Monster High Rochelle Goyle


Pari kuukautta hiljaiseloa blogin kannalta on hujahtanut täysin huomaamattani. Syksy on ollut älyttömän kiireinen koulun saralla, viimeisen lukuvuoden loppurysäys ennen valmistumista, joten aikaa blogin ylläpitämiselle ei juurikaan ole ollut. Nyt vasta viikkoa ennen joululomaa tämän vuoden viimeisten kurssien loppurutistusten keskellä ehtii istahtaa koneelle tutkimaan kuvia, jotka olen ottanut syyskuun lopulla hankitusta viimeisimmästä Monster High -nukesta. Kyllä, kolme kuukautta sitten ostettu, enkä ole saanut aikaan postausta. Noh, yritetään korjata asia, ennen kuin huhut blogin kuolemasta ehtivät lähteä liikkeelle. Elleivät ole lähteneet jo... o.o



Syksyllä tein uuden aluevaltauksen, ihastuin Tokmannilla tähän itselleni uuteen merelliseen sarjaan. Ja ihan erityisesti Rochelle Goylen tyyliin! Hintakaan ei ollut hurja, niin se siis mukaani tarttui.
Kovin olin yllättynyt, koska tällä nukella ei ollut mukanaan seisomatukea. Sellainen nyt kuitenkin on lähes poikkeuksetta jokaiselta nukelta löytynyt. Tämä seikka hieman hankaloitti nuken sijoittamista, josta olin aluksi aika näreissäni, mutta yllättävän hyvin hän kuitenkin pystyssä pysyy. Valtavan korkeista koroista huolimatta.


Tavallisuudesta poiketen nuken mukana tulleet oheistavarat olivat minimaaliset, joka ei kyllä sinänsä itseäni haittaa. Oheistuotteiden varastoiminen on aina oma urakkansa.😆


Rochellen vaatetus on ihanan yksityiskohtainen, läpikuultava silmälappu on aivan ihana lisä! Sekä nuo päässä kiemurtelevat lonkerot.
Täytyy tutustua sarjan muihinkin hahmoihin, sekä heidän tyyleihinsä. Josko tästä tulisi jonkinlainen uusi kerättävä sarja omiin kokoelmiini..!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti